Muistikuvaputki - Asiaa

Tv:n uutislähetykset keräävät vieläkin eniten katsojia, ja ne ovat yhä kansallinen rituaali. Legendaariset uutistenlukijat ja suuret katastrofiuutiset ovat jääneet hyvin katsojien mieleen.

Televisio on ollut näkyvä media niin valistuksessa kuin tiedonvälityksessäkin. Puhetta on piisannut politiikasta paidan pesuohjeisiin ja lapamadoista julkisuuden kiroihin. Legendaarinen Jatkoaika toi ennakkoluulottomasti aratkin puheenaiheet olohuoneisiin ja säilytti samalla kepeän ilmapiirin. Vieraina nähtiin Tabe Slioorin, Kreivi Lindgrenin ja Jörn Donnerin kaltaisia kohujulkkiksia ja paneelikeskustelujen aiheina saattoi olla yhtä hyvin hippiliike kuin poliittinen musiikkikin. Seuraava sukupolvi on äimistellyt aiheiden rohkeutta Hyvät, pahat ja rumat –ohjelman äärellä.

Monissa nykyisissä talk show -ohjelmissa kerrotaan vain juontajien ja vieraiden kuulumisia – ja ne vieraatkin ovat useimmiten tv:stä tuttuja. Enää tuskin voitaisiin tehdä katsojille niin seikkaperäisen valistuksellisia ohjelmia kuin vaikkapa 1960-luvun Kuluttajakalenteri tai Tänään kotona.
Mutta Tietoiskut sentään napsahtavat niin kuin ennenkin. Varokaa heikkoja jäitä!

Elävä arkisto: Muistikuvaputki - Asiaa

Jakson näytteet



Muistikuvaputki, TV1

Sarja esitettiin marras-joulukuussa 2007.

Muistikuvaputki uusitaan keväällä 2010.

Sarjan jaksot

11.11.2007 Katsotuimmat
18.11.2007 Huumoria
25.11.2007 Lapset
02.12.2007 Asiaa
09.12.2007 Visailua
16.12.2007 Draamaa